Saattohoidon riittävyys ja laatu

Artikkelin kuvituskuva

Beräknad lästid: 2 minuter

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, järjestääkö kaupunki riittävästi laadukasta saattohoitoa kuoleville potilaille. Saattohoito voi olla osa pal­liatiivista eli kuolemaan johtavan sairauden oireen­mukaista hoitoa silloin, kun kuoleman odotetaan tapahtuvan lähipäivien tai -viikkojen aikana. Hoitolinjauksista tulee keskustella potilaan ja hänen omaistensa kanssa potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Saattohoito toteutetaan potilaan, omaisten ja moniammatillisen työryhmän yhteistyönä. Saatavilla olevan lääkityksen lisäksi huolehditaan saattohoidettavan ja hänen omaistensa psyykkisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin tarpeisiin vastaamisesta.

Johtopäätökset

Arvioinnin tuloksena oli, että erityistasolla ja vaa­tivalla erityistasolla laadukasta saattohoitoa tarjotaan potilai­den tarpeiden mukaisesti ja saattohoitoon liittyvä osaaminen on riittävää. Saattohoito on kehittynyt erityisesti 2010-luvun puolivälin jälkeen. Vaativan eritystason hoitoa antavat HYKS:n palliatiivinen yksikkö ja Terhokoti. Erityistason hoitoa järjestävät kaupungin Suursuon sairaala ja kotisairaala. Muissa kaupungin sairaaloissa eli Haartmanin, Laakson ja Malmin sairaaloissa on perusosaamista ja lääkkeitä saatavilla. Toiminta on kuitenkin mitoitettu normaali­toimintaa varten, minkä vuoksi hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi saattohoitoa varten. Perustasolla eli monipuolisissa palvelukeskuksis­sa, palvelutaloissa ja kotihoidossa lääkärit ovat liian etäällä hoidettavista ja heidän omaisistaan, eikä heidän palveluitaan ole saatavilla riittävästi. Lääkäreillä ja hoitohenkilökunnalla ei myöskään ole riittävästi saattohoito-osaamista tai tietoa saattohoidon konsultointimahdollisuuksista. Lääkäreille on saattohoidon ohjeistusta. Lisäksi ohjeistusta on monipuolisisissa vanhustenkeskuksissa ja palvelutaloissa, mutta se on epäyhtenäistä. Lääkä­rien ja hoitajien tulisi parantaa sekä ennakoivaa keskinäistä yhteistyötään että yhteistyötä asiak­kaiden ja omaisten kanssa, jotta hoitolinjaukset ja saattohoitopäätökset voidaan tehdä oikea-aikai­sesti. Psykososiaalisen tuen tarvetta havaittiin kaikilla tasoilla. Arvioinnin perusteella kotisairaalan toimintaa tulisi vahvistaa.

Revisionsnämnden konstaterar att

sosiaali- ja terveystoimen kuntoutus-, hoiva- ja sairaalapalveluissa tulee

  • kehittää perustason lääkäreiden ja hoitohen­kilökunnan saattohoitotietämystä ja asiantun­temusta sekä yhdenmukaistaa ohjeistusta siten, että hoitolinjausten tekeminen aikais­tuu ja saattohoitopäätösten tekeminen ja kirjaaminen on mahdollista oikea-aikaisesti.
  • varmistaa saattohoito-osaaminen ostopalve­luasumisessa.
  • järjestää mahdollisuus lisätä hoitohenkilö­kuntaa tilapäisesti saattohoitotilanteessa sairaaloihin, monipuolisiin palvelukeskuksiin ja palvelutaloihin. Paikalla tulee jatkuvasti olla hoitaja, jolla on lääkkeenantolupa.
  • parantaa psykososiaalisen tuen saatavuutta sekä perustason että erityistason saattohoi­dossa.
  • vahvistaa kotisairaalan resursseja siten, että mahdollisuutta jalkautua kotiin ja eri laitok­siin voidaan lisätä, sillä kuolevan hoitaminen omassa asuinpaikassaan on sekä inhimilli­sesti että taloudellisesti järkevää.

Var innehållet i den här artikeln nyttigt för dig?

Kommentera

Rajattu HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.