Terveyden edistäminen Sutjakka Stadi -toimenpideohjelman avulla

Artikkelin kuvituskuva

Estimated reading time 2 minutes

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, onko Helsinki toteutta­nut strategiaohjelmaan liittyvän Sutjakka stadi -toimenpideohjelman 2015–2020 mukaista lihavuuden ehkäisyä ja hoitoa siten, että toimen­piteillä on saavutettu terveysvaikutuksia. Tähän liittyen arvioitiin, olivatko toimen­pideohjelman toimenpiteet käynnistyneet, onko käynnistyneillä toimenpiteillä ollut havaittavia vaikutuksia ja onko lihavuus kehittynyt ohjelman päämäärien mukaisesti. Ylipainoisuus on ongelma, jos se yhdessä liikku­mattoman elämäntavan kanssa lisää riskiä sairas­tua ja lisää kansalaisten välisiä hyvinvointi- ja ter­veyseroja.

Johtopäätökset

Ohjelman mukaisia toimenpiteitä on toteutettu ja niillä on ol­lut vaikutuksia, mutta ohjelman seurantaryhmää ei ole perustettu. Painoindeksi tulee terveysindikaattorina kirjatuksi terveysasemalla asiakastietoihin, mikä mahdollistaa ylipainon puheeksioton aiempaa järjestelmällisemmin. Terveysasemille tarvittaisiin kuitenkin painonhallintaryhmiä, jotka lakkautettiin muutama vuosi sitten. Palvelukeskus Helsingin avulla on edistetty terveellisiä ruokatottumuksia päivä­kodeissa ja kouluissa, joihin on perustettu ravintolatoimikuntia. Sekä pienten lasten että koululaisten liikkumisen lisäämiseen on panostettu ja vakiinnutettu ala- ja yläastelaisten liikunnalliset painonhallintaryhmät. Itse- ja omahoidon välineitä sekä liikuntaneuvontaa nuorille ja aikuisille on lisätty. Ylipainoisten määrä on toimenpiteistä huolimatta kasvanut esimerkiksi yläasteen ja toisen asteen oppilaiden osalta. Myös aikuistyypin diabetes on lisääntynyt. Ylipainon kehitykseen vaikuttavat monet yhteiskunnalliset tekijät, kuten sosioekonominen tausta, elämänhallintaan liitty­vät kysymykset ja yleinen asenneilmasto. Palvelutarjonnan ohella tulisi myös pystyä vaikuttamaan taustalla oleviin terveyseroihin ja asenneilmas­toon. Ruokailutottumusten parantaminen on tässä avainasemassa.

The Audit Committee concludes that

kaupunginkanslian ja sosiaali- ja terveystoimi­alan tulee

  • järjestää Sutjakka stadi -toimenpideohjel­man seuranta osana strategiaohjelman mu­kaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinointia.

sosiaali- ja terveystoimialan tulee

  • käynnistää aikuisille matalan kynnyksen pai­nonhallintaryhmiä.

kasvatuksen ja koulutuksen, kulttuuri- ja va­paa-ajan sekä sosiaali- ja terveystoimialan tulee

  • käynnistää Liikkuva koulu -hankkeen tyyppis­tä ja painonhallintaa tukevaa ryhmätoimintaa toisen asteen oppilaitoksissa.

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulee

  • edistää ravintolatoimikuntien perustamista peruskoulun yläasteella ja toisen asteen op­pilaitoksissa.

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.