Sitovien toiminnan tavoitteiden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Arvioinnin tavoite

Arvioinnissa selvitettiin, ovatko valtuuston talousarviossa 2017 asettamat sitovat toiminnan tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnin osana otettiin kantaa siihen, onko tarkastuslautakunnan arvio tavoitteiden toteutumisesta sama kuin tilinpäätösraportoinnissa.

Johtopäätökset

Vuoden 2017 talousarviossa oli yhteensä 79 kaupunginvaltuuston hyväksymää toimialoille, liikelaitoksille ja virastoille asetettua sitovaa toiminnan tavoitetta. Niistä 56 eli 71 prosenttia toteutui. Tilinpäätöksessä oli kaksi tavoitetta, joiden toteutumista ei voitu arvioida organisaa­tiomuutoksen vuoksi. Toinen oli katsottu toteutumattomaksi, mutta toinen, rakennusviraston sähköisten asiointipalvelujen lisäämistavoite, toteutuneeksi.  Tarkastuslautakunta katsoi johdonmukaisuussyistä, ettei kumpikaan tavoite toteutunut. Parhaiten toteu­tuivat koulutuksen ja kasvatuksen toimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tavoitteet.

Tytäryhteisöille asetetuista sitovista tavoitteista toteutui 76 prosenttia. Stadion-säätiön ja Kiinteis­tö Oy Myllypuron Kampuksen osalta sitovat ta­voitteet ilmoitettiin toteutuneiksi tilinpäätöksessä. Kyseisten tavoitteiden ei kuitenkaan voitu katsoa toteutuneen, koska Olympiastadionin perusparan­nus- ja uudistamishankkeessa arvioidut kustan­nukset ylittyivät, ja Myllypuron kampuksen raken­tamisessa aikataulu viivästyi. Arvioinnin yhteydessä havaittiin, että konserni­jaostolle esitettiin tavoitteiden toteutumisen pe­rustelut vain niiden tavoitteiden osalta, jotka eivät toteutuneet. Toteutuneiksi tulkittujen tavoitteiden osalta perusteluja ei esitetty.

The Audit Committee concludes that

kaupunginkanslian tulee

  • esittää konsernijaostolle tytäryhteisöjen si­tovien tavoitteiden toteumatiedot samalla tarkkuustasolla kuin ne esitetään tilinpäätök­sessä.
  • jatkossa ottaa huomioon, että hankesuun­nitelman mukainen toteutuminen edellyttää sekä budjetissa että aikataulussa pysymistä.

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.