Tavoitteena Suomen yritysmyönteisin kaupunki

Artikkelin kuvituskuva

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin kohteena oli, missä määrin yritysmyön­teisyyteen liittyviä kaupungin strategiaohjelman ja ”Helsinki – Suomen yritysmyönteisin kaupunki” -ohjelman toimenpiteitä on toteutettu strategia­kaudella 2013–2016. Tavoitteet liittyivät yritysten sijoittumismahdollisuuksiin, yritysalueiden kehittämiseen, yritysten neuvonta- ja kehittämispalveluihin, yritysvaikutusten arviointiin sekä yritysten asiointiin kaupungin kanssa. Lisäksi arvioitiin miltä osin Helsingin yritysmyönteisyys on hyvällä tasolla ja miltä osin on parannettavaa. Yritysmyönteisyydellä Helsinki tarkoittaa riittävän nopeaa, ennakoitavis­sa olevaa ja tasapuolista yritysten asioiden käsit­telyä sekä yrityksille suunnatun palvelutarjonnan asiakaslähtöisyyttä.

Johtopäätökset

Kaupungin strategiaohjelmaan ja sitä täsmentä­vään yritysmyönteisyyden toimenpideohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä on pääosin toteutettu. Osa toimenpiteistä on jäänyt to­teutumatta, mutta sen sijaan on tehty jotakin muu­ta, mikä voi olla kaupungin kilpailukyvyn kannalta merkittävämpää. Erityisesti Startup Maria Oy:n syntymistä ja Maria 01:n nopeaa kehittymistä ei strategiakauden alussa osattu vielä ennakoida. Elinkeinopoliittisesti merkittävimpien yritysasiak­kuuksien hoitamisen toimintamallia ei ole luotu. Kaupungin teettämässä yritystutki­muksessa tärkeimmiksi kehittämistarpeiksi nou­sivat aktiivisempi yhteydenpito ja viestintä yrityksiin.

Arvioinnin yhteydessä havaittiin myös esteellisyyteen ja kaksoisrooleihin liittyviä ongelmatilanteita. Elinkeinojohtajan viranhoitoon liittyvien esteelli­syyskysymysten ratkaiseminen ja yrityspalvelujen yhteistyösopimuksen laatiminen Helsingin Uusyri­tyskeskus ry:n kanssa olivat arviointiajankohtana vielä kesken.

The Audit Committee concludes that

kaupunginkanslian tulee yhteistyössä toimialo­jen kanssa

  • luoda toimintamalli elinkeinopoliittisesti mer­kittävimpien yritysasiakkuuksien hallintaan.
  • lisätä yrityksiin kohdistuvaa viestintää.

kaupunginkanslian elinkeino-osaston tulee

  • varmistaa, että viranhaltijoiden ongelmalli­sista kaksoisrooleista luovutaan.
  • varmistaa, että yrityspalvelujen yhteistyöstä Helsingin Uusyrityskeskus ry:n kanssa laadi­taan kirjallinen sopimus.

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.