Kuntouttavan työtoiminnan tulokset

Artikkelin kuvituskuva

Beräknad lästid: 2 minuter

Tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko kuntouttavalla työtoiminnalla saavutettu ne tavoitteet, joita sille on lainsäädännössä ja kaupungin taholta asetettu. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn, vahvistaa asiakkaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla mahdollisuutta työtoimintaan ja muihin palveluihin. Pitkään työttömänä olleelle henkilölle laaditaan työllistämisedellytysten ja elämänhallinnan parantamiseksi aktivointisuunnitelma.

Kaupungin strategiaohjelmalla 2009–2012 pyrittiin muun muassa kaventamaan asukkaiden terveys- ja hyvinvointieroja sekä ehkäisemään syrjäytymistä. Kuntouttavaan työtoimintaan tehtyjä panostuksia ja niillä aikaansaatuja tuloksia arvioitiin kirjallisen materiaalin ja sosiaali- ja terveysviraston työllistymisen tuki -yksikössä toteutetun haastattelun perusteella.

Johtopäätökset

Työtoiminnan tuloksista tärkein on ollut asiakkaiden lisääntynyt hyvinvointi heidän saadessaan säännöllisyyttä ja mielekästä sisältöä elämäänsä. Tarkastelun mukaan osallistujien työelämävalmiudet kohentuivat selvästi useammin kuin heikentyivät. Kaupunki on lisännyt aktiivisesti kuntouttavaa työtoimintaa ja on tällä kyennyt vaikuttamaan siihen, että kuntoutettavien elämäntilanteen hallinta ja valmius osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin on parantunut. Näin ollen voidaan tulkita, että kuntouttavan työtoiminnan tavoitteet on saavutettu Helsingissä melko hyvin.

Toistaiseksi työllistymistulokset eivät tehtyjen selvitysten ja tutkimusten perusteella ole kovin hyviä. Kuntouttava työtoiminta on tällöin toimintakykyä ylläpitävää toimintaa, joka jossain määrin ennalta ehkäisee kustannusten kasvua.

Arvioinnin perusteella voidaan todeta, että kuntouttavan työtoiminnan ”jatkopolkuja” asiakkaille ei ole tarjolla tarpeeksi. Erityisesti tarvittaisiin erilaisia työkokeilupaikkoja kaupungin eri hallintokunnissa, varsinkin kun toiminnallista määrätavoitetta nostettiin jälleen vuodelle 2014.

Revisionsnämnden konstaterar att
  • sosiaali- ja terveysviraston on yhteistyössä muiden työllisyydenhoitoon osallistuvien hallintokuntien kanssa lisättävä kuntouttavaa työtoimintaa ja sen järjestämispaikkoja sekä muita erilaisia työkokeilupaikkoja.
  • sosiaali- ja terveysviraston tulee harkita yhteistyössä muiden työllisyydenhoitoon osallistuvien hallintokuntien kanssa, mitä kautta kuntouttavan työtoiminnan jatkopolkuja työelämään, koulutukseen tai joissakin tapauksissa työkyvyttömyyseläkkeelle vahvistetaan ja miten työsuhteita saadaan pysyvämmiksi.
  • sosiaali- ja terveysviraston tulee yhteistyössä muiden työllisyydenhoitoon osallistuvien hallintokuntien kanssa selvittää, onko mahdollista lisätä esimerkiksi voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen sekä voittoa tuottavien yhteisöjen käyttöä työllistäjinä.

Var innehållet i den här artikeln nyttigt för dig?

Kommentera

Rajattu HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.