Avoimen datan julkaiseminen ja hyödyntäminen

Artikkelin kuvituskuva

Estimated reading time 2 minutes

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko strategiaohjelman ja tietotekniikkaohjelman toimenpiteistä liittyen avoimen datan julkaisemiseen ollut hyötyä kaupungin ja kaupunkiyhteisön kehittämisessä. Avoimella datalla tarkoitetaan julkishallinnolle, organisaatioille, yrityksille tai yksityishenkilöille kertynyttä tietoa, joka on avattu organisaation ulkopuolisillekin vapaasti ja maksutta hyödynnettäväksi.

Johtopäätökset

Avoimen datan julkaisemista on lisätty strategiaohjelman mukaisesti. Suurin osa hallintokunnista on avannut dataansa. Niillä hallintokunnilla, jotka eivät ole avanneet dataansa, on hyvät perusteet sille, miksi dataa ei ole avattu. Avoimen tiedon julkaisu on lisännyt julkishallinnon toiminnan läpinäkyvyyttä ja osaltaan edistänyt kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Kattavaa tietoa siitä, onko avoimen tiedon julkaisulla saavutettu julkishallinnon sisäisen tehokkuuden paranemista tai hyötyjä yrityksille esimerkiksi tuottavuuden kasvun tai uuden liiketoiminnan luomisen muodossa, ei ole olemassa. Tällä hetkellä kaupungin avoimen datan julkaisemista seurataan ja mitataan neljän eri mittarin avulla. Mikään kyseisistä mittareista ei kuvaa riittävän hyvin kaupungin toimenpiteiden onnistumista.

Helsingin seudun kuntien tietopalvelujen kehittämiseksi perustettiin Helsinki Region Infoshare -hanke, joka auttaa pääkaupunkiseudun kaupunkien virastoja ja yksiköitä julkaisemaan avointa dataa. Palvelusta on syntynyt Helsingin kaupungille vähintään noin 560 000 euron kustannukset, mutta seurantaa datan avaamiseen liittyvistä kokonaiskustannuksista ei ole tehty.

The Audit Committee concludes that

tietokeskuksen tulee

• kehittää avoimen datan julkaisemisen seurantaan uusia mittareita, jotka paremmin kuvaavat toiminnan onnistumista ja hyötyjä.

kaupunginkanslian tulee

• yhdessä tietokeskuksen kanssa seurata ja raportoida tarkemmin avoimen datan julkaisusta syntyneitä kustannuksia

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.