Tilinpäätösraportoinnin antama kuva tuloksellisuudesta

Artikkelin kuvituskuva

Estimated reading time 2 minutes

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin tavoitteena oli selvittää, millä tavalla Helsingin kaupunki raportoi tilinpäätöksessään toiminnan tuloksellisuudesta. Arviointikysymyksinä tarkasteltiin, antaako Helsingin kaupungin tilinpäätös riittävän kuvan tuloksellisuudesta säädösten ja ohjeiden mukaisesti, miten kattavasti Helsingin kaupungin tilinpäätös kuvaa tuloksellisuuden osatekijöitä ja onko muiden suurten kaupunkien tilinpäätöksissä hyviä käytäntöjä, joita Helsingin kaupunki voisi käyttää raportoidessaan tuloksellisuudesta uuden toimialamallin mukaisesti. Arviointikohteena oli arviointiajankohtana viimeisin, Helsingin vuoden 2015 tilinpäätös.

Johtopäätökset

Helsingin kaupungin tilinpäätös antaa riittävän kuvan tuloksellisuudesta, jos tuloksellisuus määritellään säädösten ja ohjeiden mukaisesti kuntastrategiaan perustuvien talousarviotavoitteiden toteutumiseksi. Jos sen sijaan tuloksellisuus määritellään kuntasektorilla käytettyjen tuloksellisuuden osatekijöiden – taloudellisuuden, tuottavuuden, vaikuttavuuden sekä palvelujen ja prosessien laadun – kautta, Helsingin kaupungin tilinpäätös ei anna monipuolista ja kattavaa kuvaa kaupungin toiminnan tuloksellisuudesta. Tuloksellisuudesta annettavaa kuvaa haittaa erityisesti, että asetetut tavoitteet eivät kata laajalti tuloksellisuuden osatekijöitä. Myös tunnuslukujen esitystapa vaihtelee talousarviokohdittain: tunnuslukuja ei esitetä samantyyppisellä taulukkorakenteella tai otsikoinnilla. Tilinpäätöksessä ei myöskään arvioida strategiaohjelman toteutumista.

Nykyisen organisaatiorakenteen mukainen tilinpäätösraportointi on perustunut yksittäisiin virastoihin ja talousarviokohtiin. Helsinki siirtyy 1.6.2017 alkaen uuteen johtamisjärjestelmään ja toimialarakenteeseen. Arvioinnin perusteella tilinpäätösraportoinnin kehittäminen Helsingin organisaatio- ja johtamisjärjestelmäuudistuksen myötä on tarkoituksenmukaista, jotta tilinpäätös antaa jatkossa paremman kuvan tavoitteiden ja strategian toteutumisesta kaupunki- ja toimialatasolla.

The Audit Committee concludes that

kaupunginkanslian tulee

  • kehittää tilinpäätösraportointia uuden organisaatiorakenteen mukaisesti siten, että tilinpäätös kuvaa paremmin toimialan tuloksellisuutta ja tilivelvollisuuden toteutumista. Käytännössä tämä tulee ottaa huomioon jo talousarviota laadittaessa.
  • kehittää tilinpäätösraportointia siten, että tuloksellisuustietoja esitetään yhdenmukaisemmin ja kattavammin.

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.