Helsingin järjestöavustusten jakoperiaatteiden toteutuminen

Artikkelin kuvituskuva

Estimated reading time 2 minutes

Tavoite

Arvioinnin tavoitteena oli selvittää noudattavatko arviointiin valitut hallintokunnat kaupunginhallituksen linjauksia avustusten myöntämisessä. Lisäksi selvitettiin avustusten jakoperiaatteita, niiden kytkeytymistä kaupungin strategiaan sekä uutta sähköistä avustusjärjestelmää.

Kaupunki myönsi vuonna 2013 avustuksia noin 66 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen avustusten jakamisesta vuonna 2011 antama yleisohje ohjeistaa avustusten myöntämisen perusteet yleisellä tasolla. Avustusten saajien tulee pääsääntöisesti täydentää kaupungin omaa toimintaa saamallaan avustuksella. Kaupungilta saatu avustus merkitsee usein saajalle sen asukkaisiin kohdistuvan toiminnan jatkamisedellytysten turvaamista. Tämän arvioinnin ulkopuolelle jätettiin avustusten vaikuttavuuteen liittyvät kysymykset.

Arvioinnin kohteena olivat kulttuuri- ja kirjastolautakunnan, sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä opetuslautakunnan myöntämät avustukset. Arviointiaineistona oli erilainen avustuksia koskeva päätösaineisto hallintokunnissa sekä kaupunginhallituksessa. Lisäksi haastateltiin avustusanomuksia käsitteleviä henkilöitä sekä sähköisen avustusjärjestelmän pääkäyttäjää kaupunginkansliassa.

Johtopäätökset

Arvioinnin tuloksena todettiin, että arvioinnin kohteena olleet virastot noudattivat kaupungin linjauksia ja yleisohjetta avustusten myöntämisessä. Hallintokunnilla oli myös omat ohjeensa avustusten jakoon, jotka määrittävät sektorikohtaiset avustusten jakoperusteet. Lautakuntien hyväksymät avustusohjeet sisältävät kaupunginhallituksen antamat ohjeet ja täydentävät niitä virastojen omilla painotuksilla. Sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhdistyttyä vuoden 2013 alusta, sosiaali- ja terveystoimeen saatiin yhtenäiset avustuskriteerit. Avustuspäätöksistä tehdään oikaisuvaatimuksia melko vähän. Tästä voi päätellä, että järjestelmä toimii kohtuullisen hyvin. Avustushakemusten määrään nähden anomuksia ei myöskään jouduta hylkäämään kovin paljoa. Pääsääntöisesti hylkäysperusteena on, että hakijan toiminta ei täytä asetettuja avustusehtoja. Avustusjärjestelmän täysipainoinen hyödyntäminen oli vielä kehittymässä kaupunginkansliassa.

The Audit Committee concludes that
  • kaupunginkanslian on edelleen kehitettävä sähköistä avustusjärjestelmää ja sen kaupunkitasoista avustuskokonaisuuden seurantaa yhteistyössä avustuksia myöntävien hallintokuntien kanssa

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.