Sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Estimated reading time 2 minutes

Tavoite

Arvioinnin kohteena oli se, ovatko valtuuston talousarviossa asettamat sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Vuoden 2013 talousarvio sisälsi ensimmäisen kerran sitovia toiminnallisia tavoitteita myös tytäryhteisöille.

Tavoitteiden toteutumisen arvioinnin osana otettiin kantaa siihen, onko tarkastuslautakunnan arvio tavoitteiden toteutumisesta sama kuin tilinpäätösraportoinnissa. Tähän liittyen arvioitiin sitä, onko sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentointi ollut riittävää. Lisäksi tarkastettiin se, onko sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden poikkeamat käsitelty valtuustossa.

Johtopäätökset

Hallintokunnille asetetuista, vuoden 2013 talousarvion sitovista toiminnallisista tavoitteista toteutui tarkastuslautakunnan arvion mukaan 80 prosenttia. Sitovien taloudellisten tavoitteiden toteuma oli hieman heikompi eli toteutuneiden osuus oli 74 prosenttia.

Toiminnallisten tavoitteiden poikkeamat ja taloudellisten tavoitteiden ylitykset on hyväksytty valtuustossa.  Tarkastuslautakunnan arvion mukaan tilinpäätösraportoinnissa toteutuneiksi ilmoitetuista sitovista toiminnallisista tavoitteista kaksi ei toteutunut ja kahden toteutumista ei voida todentaa. Lisäksi yksi tavoite toteutui tilinpäätösraportoinnista poiketen.

Sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentoinnin osalta havaittiin, että 24 kaupungin 35 virastosta ja laitoksesta ei ollut toimittanut tilinpäätöstyötilaan tavoitteen toteutumistietoja ohjeen edellyttämällä tarkkuudella. Tavoitteiden dokumentoinnin tulee olla läpinäkyvää ja tietojen tulee olla jälkikäteen saatavilla.

Lisäksi arvioinnissa kiinnitettiin huomiota siihen, että monet tavoitteet ovat olleet pitkään samoja siten, että tavoitetaso on pysynyt samana ja se on aina saavutettu. Tällaisia tavoitteita havaittiin kahdeksassa virastossa. Tavoitteiden asettamiseen liittyi myös täsmennystarpeita kolmen viraston osalta.

Tytäryhteisöille asetettujen sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta tavoitteiden toteumaprosentti oli tarkastuslautakunnan arvion mukaan vain 53 prosenttia (taulukko 2). Seitsemän tavoitteen osalta toteutumista ei voitu todentaa. Tytäryhteisöjen sitovien tavoitteiden toteumatietoja ei ollut esitetty kaupungin tilinpäätöksessä.

Taulukko 2 Tytäryhteisöjen sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2013

Image removed.

The Audit Committee concludes that
  • tilinpäätöksen laatimisesta vastaavan kaupunginkanslian ja taloushallintopalvelun tulee varmistaa, että sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentointi on riittävää.
  • kaikkien hallintokuntien tulee tallentaa tilinpäätöstyötilaan tilinpäätösohjeistuksen mukaisesti sellaiset dokumentit, joiden perusteella sitovien tavoitteiden toteutuminen voidaan varmentaa koko vuoden ajalta.
  • sosiaali- ja terveysvirastolle on asetettava sitovat tavoitteet siten, että niiden toteutuminen voidaan dokumentoidusti osoittaa. Viraston tulee varmistaa, että tavoitteen toteutumisen varmentava tieto saadaan tietojärjestelmistä kattavasti.
  • kulttuurikeskuksen tulee kehittää toiminnanohjausjärjestelmäänsä ja sen käyttöä siten, että järjestelmästä saadaan suoritetietojen osalta luotettavaa tietoa.
  • liikuntaviraston ulkoilualueiden ylläpitoa ja kunnossapitoa sekä vesialueiden valvontaa ja kehittämistä koskevien tavoitteiden osalta tulee määritellä sellaiset mittarit, että tavoitteiden toteutumisen tasoa voidaan vertailla vuosittain.
  • Helsingin Energian ja HKL-liikelaitoksen kaivulupia koskeva sitova tavoite tulee määritellä siten, että tavoite ohjaa toimintaa.
  • seuraavien hallintokuntien kohdalla tulee harkita tavoitetason tarkistamista seuraavien sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta: sosiaali- ja terveysviraston terveyspalvelujen hoitotakuutavoitteet, kaupunginkanslian tavoite kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätettäväksi tulevien asioiden käsittelyajasta, ympäristökeskuksen asumisterveyttä koskevien toimenpidepyyntöjen ratkaisun tavoiteaika, rakennusvalvontaviraston lupahakemusten käsittelyaikatavoite, ruotsinkielisen työväenopiston opetustunnit, Korkeasaaren eläintarhan aukiolotunnit sekä Palmian ja Oiva Akatemian asiakastyytyväisyys.
  • opetusviraston, kiinteistöviraston ja tietokeskuksen tulee selkeyttää sitovien toiminnallisten tavoitteiden esittämistä talousarviossa.
  • kaupunginkanslian tulee jatkossa varmistua siitä, että tytäryhteisöjen sitovien tavoitteiden toteutuminen esitetään tilinpäätöksessä.
  • kaupunginkanslian tulee edellyttää, että tytäryhteisöt laativat sitovien tavoitteiden toteumatiedoista dokumentointikuvaukset siten, että tavoitteen toteutuminen on jälkikäteen todennettavissa.

Were the contents of this article useful to you?

Add new comment

Restricted HTML

  • Allowed HTML tags: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.