Perusopetuksen kouluverkon kehittäminen

Artikkelin kuvituskuva

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko peruskoulujen palveluverkkoprosesseja toteutettu kaupungin strategiaohjelman ja kaupunginhallituksen päättämien linjausten mukaisesti. Tavoitteena on ollut sopeuttaa kouluverkkoa tarvetta vastaavaksi, siirtyä kohti yhtenäisiä peruskouluja sekä kehittää erityisluokka- ja soveltuvuusluokkaverkkoa. Koulujen hallinnollisissa yhdistämisissä tavoitteena oli tehdä lapsivaikutusten arviointi ja edistää asukkaiden sekä vanhempien osallisuutta.

Johtopäätökset

Strategiaohjelman toimenpiteet ovat pääosin toteutuneet. Kaupunginhallituksen maaliskuussa 2015 päättämistä linjauksista puolet on toteutettu täysin ja puolet vain osittain tai muodollisesti. Kaupunginhallituksen edellyttämä lapsivaikutusten arviointi on ollut lähinnä muodollista. Osallisuuteen on viime vuosina panostettu, mutta edelleen on kokemuksia siitä, että kuuleminen on vain muodollisuus. Opetusviraston päätösesityksistä ei käy ilmi, onko alueen asukkaiden näkemyksiä otettu huomioon. Osallisuuden toteutumista parantaisi asukkaiden mukaan ottaminen prosesseihin jo aikaisemmassa vaiheessa. Tulevien koululaisten vanhemmille viestiminen ei ole arvioinnin perusteella ollut riittävää kaikissa tapauksissa.

Kouluja on yhdistetty sekä suomenkielisellä että ruotsinkielisellä puolella kaupunginhallituksen päättämien linjausten mukaisesti. Koulujen määrä on vähentynyt ja koulukoko kasvanut, kun on muodostettu yhtenäisiä peruskouluja. Myös tilamitoitusperusteet on tarkistettu, mikä on tarkoittanut tilankäytön tehostamista. Palveluverkon muutostarpeita tarkastellaan vuosittain, mutta kaikilla kaupungin alueilla ei ole pystytty oikea-aikaisesti vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen. Erityisluokkia on useimmissa kouluissa. Soveltuvuuskoeluokkien verkoston laajuus on linjattu. Soveltuvuuskokeella valittujen oppilaiden osuuksissa on edelleen suuria alueittaisia eroja, vaikka erot ovatkin kaventuneet strategiakaudella hieman.

Lautakunta toteaa, että

opetusviraston tulee

• tehdä palveluverkon muutosten lapsivaikutusten arviointi tapauskohtaisesti ja nykyistä perusteellisemmin.
• ottaa esityksissään lautakunnalle kantaa siihen, miten osallisten näkemykset ovat vaikuttaneet palveluverkon muutosesitykseen tai syyt siihen, miksi ne eivät ole vaikuttaneet.
• parantaa osallisuuden tosiasiallista toteutumista ottamalla alueen asukkaat jo alkuvaiheessa mukaan palveluverkkoprosessien valmisteluun.
• mahdollistaa riittävällä viestinnällä palveluverkon kehittämisen kohteena olevan alueen päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien osallisuus.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.