Kaupungin talouden arviointi

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 1 minuutti

Arvioinnin tavoite

Arvioinnissa tarkasteltiin Helsingin kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden tilaa vuonna 2018 ja talouden kehitystä edellisistä vuosista. Lisäksi arvioitiin, onko kaupunkistrategiassa asetettu käyttömenojen kasvua rajoittava tavoite sekä investointien rahoittamiseen liittyvä tavoite toteutunut.

Johtopäätökset

Kaupungin talous on vahva. Verotulot ovat kehittyneet hyvin siihen nähden, että veroprosenttia laskettiin vuodelle 2018. Investointitaso on edelleen korkea. Kaupunkistrategian mukaan kokonaisinvestoinnit mitoitetaan tasolle, joka kyetään rahoittamaan strategiakaudella tulorahoituksella siten, ettei lainakanta asukasta kohden kasva. Vaikka vuosikate aleni edellisestä vuodesta, se on riittänyt investointien kattamiseen hyvin. Kaupungin lainakanta on laskenut edelleen. Myös liikelaitokset saavuttivat taloudelliset tavoitteensa. Kaupunkistrategian mukaan kokonaistuottavuuden 0,5 prosentin vuotuisella nousulla katetaan osa väestönlisäyksen aiheuttamasta toimintamenojen lisäystarpeesta.  Menojen kasvu vuonna 2018 oli kaksi prosenttia, joka täytti kaupunkistrategian kokonaistuottavuustavoitteen. Tilinpäätöksen perusteella on kuitenkin vaikea muodostaa käsitystä siitä, millä perusteilla strategiatavoitteen toteutumista on arvioitu.

Lautakunta toteaa, että

kaupunginkanslian tulee

  • ilmoittaa talousarviossa todelliset menokasvutavoitteen laskennassa käytettävät oletukset ja esittää tilinpäätöksessä tavoitteen toteutumisen perusteet nykyistä läpinäkyvämmin.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.