Kaupungin talous

Kauppatori ja Helsingin kaupungintalo illan hämärässä. Kuvaaja: Julia Kivelä.

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnissa tarkasteltiin Helsingin kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden tilaa vuonna 2022 ja talouden kehitystä edellisistä vuosista. Lisäksi arvioitiin, ovatko kaupunkistrategiassa asetettu käyttömenojen kasvua rajoittava tavoite ja investointien rahoittamiseen liittyvä tavoite toteutuneet.

Johtopäätökset

Kaupungin talous oli vakaalla pohjalla vuonna 2022. Koronapandemian suorat vaikutukset talouteen vähenivät edellisvuodesta. Käyttömenojen kasvu pysyi kaupunkistrategian 2021–2025 määrittelemissä rajoissa. Myös toiminnan ja investointien rahavirtaa koskeva tavoite toteutui strategian mukaisena. Suurin talouteen vaikuttava uudistus vuonna 2022 oli HKL:n yhtiöittäminen, joka vaikutti erityisesti rahoituslaskelman eriin.

Pitkäaikaisen velan määrää on emokaupungissa onnistuttu vähentämään vuoteen 2021 asti, vaikka kaupungin investointimenot ovat olleet korkealla tasolla. Vuonna 2022 lainojen ja vuokravastuiden määrä kasvoi jonkin verran, mutta investointien vähenemisen ja verotulokasvun myötä tulorahoitus riitti investointeihin. Konsernitasolla sen sijaan sekä velat että investoinnit ovat korkeat, ja talouden tunnusluvut kauttaaltaan emoa heikommat.

Vuonna 2022 valmistauduttiin sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen toimeenpanoon. Kaupunki valmistautuu jatkossa rahoittamaan enenevän osan investoinneista lainarahoituksella.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.