Lastensuojelun avohuollon palvelujen riittävyys

Tyhjä keinu leikkipuistossa

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, ovatko lastensuojelun avohuollon palvelut riittävällä tasolla. Lastensuojelun avohuollon palvelujen riittävyyttä arvioitiin asiakkuuksien määrän ja asiakkaiden tarpeiden näkökulmista. Lisäksi pyrittiin selvittämään, onko lastensuojelun avohuollon palveluilla ollut ehkäisevää vaikutusta huostaanottoihin.

Johtopäätökset

Asiakkaita on sosiaalityöntekijää kohden uuden lastensuojelulain säädösten mukainen määrä, enintään 35 asiakasta työntekijää kohden. Lastensuojelun avohuollossa kyetään hoitamaan lakisääteiset velvoitteet, mutta perheiden lisääntyneiden haasteiden takia tarpeisiin ei aina pystytä vastaamaan. Lisäksi asiakkaiden kanssa ei pystytä toimimaan niin intensiivisesti kuin olisi tarve. Henkilöstön saatavuus on muodostunut haasteeksi.

Lastensuojelun avohuollon asiakasmääriin on pystytty vaikuttamaan panostamalla monitoimijaisiin työryhmiin palveluntarpeen arvioinnissa sekä itse palveluntarpeen arviointiin, jossa perheen tarpeet otetaan huomioon kokonaisuutena. Varhaisen tuen palveluita, kuten perhesosiaalityötä, on vahvistettu. Seurantatietoa palvelujen vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole saatavilla. Monista palveluista on ajoittaista pulaa. On myös havaittavissa, että riittämättömiä varhaisen tuen palveluita joudutaan paikkaamaan lastensuojelun avohuollon tukitoimilla.

Lautakunta toteaa, että

sosiaali- ja terveystoimialan tulee

  • ryhtyä aikaisempaa vaikuttavampiin toimenpiteisiin lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden saatavuuden ja pysyvyyden parantamiseksi.
  • kehittää edelleen monitoimijaisia palveluja, joissa lasten ja perheiden tarpeet otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti.
  • lisätä lasten ja perheiden varhaisen tuen palveluita, jotta perheet saavat riittävän tuen oikea-aikaisesti.
  • kehittää lapsiperheiden varhaisen tuen ja lastensuojelun avohuollon palvelujen vaikuttavuuden seurantaa.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.