Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Neljä henkilöä istuu talon katolla Helsingin keskustassa

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnissa tarkasteltiin, ovatko valtuuston talousarviossa 2020 asettamat sitovat toiminnan tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnin osana otettiin kantaa siihen, onko tarkastuslautakunnan arvio tavoitteiden toteutumisesta sama kuin tilinpäätösraportoinnissa.

Johtopäätökset

Vuoden 2020 talousarviossa oli yhteensä 36 kaupunginvaltuuston hyväksymää toimialoille, liikelaitoksille ja virastoille asetettua sitovaa toiminnan tavoitetta. Tarkastuslautakunnan arvion mukaan niistä 20 tavoitetta eli 56 prosenttia toteutui. Koronapandemiasta huolimatta toteumaprosentti oli parempi kuin edellisvuonna (46 prosenttia). Toteutumattomia tavoitteita oli 14. Tavoitteen toteutumatta jääminen oli yhteydessä koronapandemiaan 11 tavoitteen kohdalla.

Tilinpäätöksessä 22 tavoitetta katsottiin toteutuneeksi. Ero tarkastuslautakunnan arvion ja tilinpäätöksen välillä johtuu siitä, että kahden tavoitteen toteutumiseen ei voitu ottaa kantaa: Yhden tavoitteen mittarista puuttui tavoitetaso ja toisen tavoitteen yhden mittarin toteutuminen oli tulkinnanvarainen. Tavoitteiden toteutumista kuvaavia mittareita oli yhteensä 73. Niistä 68 prosenttia toteutui tarkastuslautakunnan arvion mukaan. Tilinpäätösraportoinnin mukaan toteutuneita oli kaksi enemmän.

Vuoden 2020 talousarviossa 13 tytäryhteisölle asetettiin yhteensä 15 kaupunginvaltuustolle raportoitavaa tavoitetta. Näistä toteutui 13 tavoitetta eli 87 prosenttia.

Lautakunta toteaa, että

Palvelukeskus Helsingin tulee

selkeyttää sitovien toiminnan tavoitteiden esittämistapaa siten, että se on yhdenmukainen talousarviossa ja tilinpäätöksessä sekä talousarvion eri kohdissa.

kaupunkiympäristön toimialan tulee

selkeyttää talousarviossa asiakaspalautteen vastaamisen tavoiteajan mittaria, jotta sen toteutumisen tulkinta on yksiselitteinen.

pelastuslaitoksen tulee 

selkeyttää talousarviossa sairauspoissaolojen ja VATU-menettelyiden toteutumisen mittareita siten, että niille asetetaan tavoitetasot.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.