Toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen

Kolme oppilasta kuvataiteen tunnilla. Kuvaaja: Jussi Hellsten.

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, onko kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla edistetty kaupunkistrategian ja talousarvion 2022 tavoitetta vahvistaa opiskelijoiden hyvinvointia lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa. Arviointi tehtiin osana pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUSin yhteisarviointia lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Johtopäätökset

Opiskelijahuollon palvelujen saatavuutta on pyritty parantamaan lisäämällä henkilöstöä ja lisäkouluttamalla heitä antamaan tukea hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lisäksi opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta on edistetty palkkaamalla oppilaitoksiin henkilöstöä, joka tarjoaa matalan kynnyksen ohjausta, toiminnallisuutta ja yhteisöön liittymisen tukea. Yksilöllistä tukea toisella asteella on lisätty. Psykologien määrä ei ole kuitenkaan vastannut kasvanutta tarvetta, eikä palvelun piiriin pääsy toteudu hyvin. Opiskelijahuollossa lisäksi kannatellaan myös vakavammin oireilevia, joilla ongelmat saattavat pahentua, koska jatkohoitoon pääsy esimerkiksi Nuorisoasemalle on ollut vaikeaa. Nuorten mielenterveyspalvelujen palveluketjua ja hoidon porrastusta on kehitetty osana lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyötä.

Opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta on edistetty käynnistämällä oppilaitoksissa hyvinvointikahviloita. Opiskelijat ja oppilaitosten henkilökunta ovat pitäneet hyvinvointikahvilatoimintaa hyvänä.

Lautakunta toteaa, että

sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tulee yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan opiskeluhuollon kanssa

  • laatia mahdollisimman pian valmiiksi nuorten mielenterveyspalvelujen palveluketju ja hoidon porrastus yhteistyössä kaikkien nuorten mielen hyvinvoinnista vastaavien tahojen kanssa. Porrastuksen yhteydessä tulee määritellä selkeästi, miten mielenterveysasiakkaat etenevät hoitoketjussa, sekä palvelujen vastuutahot.
  • varmistaa, että nuorten mielenterveyspalvelujen palveluketju, hoidon porrastus ja ohjeistus tehdään tutuiksi sekä henkilöstölle että asiakkaille.
  • varmistaa, että keskivaikeasta mielenterveysongelmasta kärsivät nuoret pääsevät Nuorisoaseman palveluihin ennen kuin nuoren ongelmat pahenevat.

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tulee yhteistyössä

  • parantaa opiskeluhuollon psykologipalvelujen saatavuutta ja psykologien pysyvyyttä.

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa tulee

  • tukea hyvinvointikahviloiden järjestämistä siten, että niiden toiminta vakiintuu kaikissa lukioissa ja Stadin AO:n toimipisteissä.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.