Konsernille asetetut tavoitteet

Arvioinnin tavoite

Tarkastuslautakunta on aiemmin arvioinut kaupunkikonserniin kuuluville tytäryhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumista. Vuoden 2021 talousarvioon asti kaupunginvaltuusto asetti tytäryhteisökohtaisia tulostavoitteita kaupungin avustusta saaville tytäryhteisöille sekä muille keskeisimmille tytäryhteisöille, kuten Helen Oy:lle, Helsingin Satama Oy:lle ja Stadion-säätiölle. Tavoitteiden toteutumatta jääminen käsiteltiin kaupunginvaltuustossa. Vuoden 2022 talousarviossa ei enää nimetty kaupunginvaltuustolle raportoitavia tavoitteita.

Johtopäätökset

Vuoden 2022 talousarviosta alkaen kaupunginvaltuusto ei enää ole asettanut tytäryhteisöille toiminnan tavoitteita, vaan kaupunginhallitus on asettanut toiminnan tavoitteet päättäessään omistajastrategioista. Talousarviossa 2022 on esitetty kaupungin avustusta saavien tytäryhteisöjen ja eräiden muiden keskeisten tytäryhteisöjen omistajastrategioiden mukaiset tavoitteet. Tavoitteiden asettaminen tytäryhteisöille on muuttunut myös siten, että vain osalla tavoitteista tai niiden mittareista on tavoitearvot.

Helen Oy on Helsingin kaupungin merkittävin tytäryhtiö. Siitä huolimatta sille ei ole asetettu tavoitteita kaupungin talousarviossa vuosina 2022 ja 2023. Tämä johtuu siitä, että tavoitteiden asettaminen kaupungin talousarviossa kytkettiin omistajastrategioihin vuoden 2022 talousarviosta alkaen, mutta Helen Oy:lle hyväksyttiin omistajastrategia vasta 27.2.2023 kaupunginhallituksessa. Yhtiö oli aloittanut toimintansa jo 1.1.2015, mutta omistajastrategia määriteltiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

Tarkastuslautakunnan tulkinnan mukaan kaupunginvaltuuston päätösvalta konsernin tavoitteiden asettamisessa on käytännössä delegoitu kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston 1.3.2023 hyväksymällä konserniohjeella. Jos kaupunginvaltuusto haluaisi jatkossa tavoitteita asettaa, on siihen olemassa teoreettinen mahdollisuus. Kaupunginvaltuustolla ei kuitenkaan ole mitään menettelyä, jolla se voisi ilmaista kaupunginkanslialle toiveensa asettaa tavoitteita tytäryhteisöille.

Lautakunta toteaa, että

kaupunginkanslian tulee

  • osana kaupungin talousarviota valmistella merkittävimmille tytäryhteisöille asetettavia, kaupunginvaltuustolle raportoitavia tavoitteita. Nämä voivat olla valikoituja omistajastrategioiden mukaisia tavoitteita, kuitenkin siten, että mittareille asetetaan tavoitetasot, joiden perusteella tavoitteen toteutumista on mahdollista arvioida.
  • varmistaa, että uusille tytäryhteisöille määritellään omistajastrategia viipymättä, ja että olemassa olevien tytäryhteisöjen omistajastrategiat pidetään ajan tasalla.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.