Yritysmyönteisyys ja yhteistyö yritysten kanssa

Kaksi miestä ja nainen katsovat yhdessä tietokonetta

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko kaupunki toteuttanut riittävästi yritysmyönteisyyden ja yritysten kanssa tehtävän yhteistyön lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 asetettiin tavoitteeksi, että Helsingin tulee olla Suomen paras kaupunki yrityksille. Arviointi keskittyi pääosin kaupunginkanslian elinkeino-osaston toimenpiteiden tarkasteluun.

Johtopäätökset

Kaupunki on toteuttanut pääosin riittävästi yritysmyönteisyyden ja yritysten kanssa tehtävän yhteistyön lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Toimenpiteitä on pääosin toteutettu aikataulussa, mutta yritysvaikutusten arvioinnin toimenpiteitä ei ole pystytty toteuttamaan suunnitellusti, osittain koronapandemian vuoksi. Yritysvaikutusten arvioinnit eivät myöskään ole aina valmistuneet ajoissa tukemaan päätöksentekoprosesseja. Tällä hetkellä yritysasiakkaiden palvelu- ja päätöksentekoprosessit saattavat näyttää kovin hitailta, koska prosessien etenemistä ei pysty seuraamaan.

Tarkasteltujen mittareiden perusteella ei voida suoraan sanoa, ovatko kaupungin yritysmyönteisyys ja yritysten tyytyväisyys kaupunkiin toimintaympäristönä parantuneet tarkasteltuna ajanjaksona. Kaupungin toimintaohjeissa huomioidaan pienet ja keskisuuret toimijat julkisissa hankinnoissa lain sallimissa rajoissa. PK-yritysten osallistumismäärien kehittymistä ei tällä hetkellä pystytä seuraamaan. Kaupungin viestintä on pääosin järjestetty yritysmyönteisyyttä ja vuorovaikutusta edistävästi. Tarkkaa jälkiseurantaa viestinnän tavoitettavuudesta tai vaikuttavuudesta ei toteuteta.

Lautakunta toteaa, että

kaupunginkanslian elinkeino-osaston tulee yhteistyössä toimialojen kanssa

  • selvittää mahdollisuudet lisätä yritysasiakaspalveluprosessien läpinäkyvyyttä.

kaupunginkanslian tulee

  • varmistaa, että yritysvaikutusten arvioinnit valmistuvat riittävän aikaisessa vaiheessa tukemaan päätöksentekoa.
  • selvittää toimiva tapa seurata pienten ja keskisuurten yritysten osallistumismääriä kaupungin kilpailutuksissa.
  • kehittää yritysviestinnän tavoitettavuuden ja vaikuttavuuden jälkiseurantaa.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.