Perusopetuksen yhteisöllinen oppilashuolto

Kaksi tyttöä leikkimässä koulun pihalla, näkyy vain jalat

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, onko Helsingin peruskoulujen yhteisöllinen oppilashuolto oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaista. Tätä arvioitiin selvittämällä, onko yhteisöllisessä oppilashuollossa huomioitu lain mukainen ennaltaehkäisevä toiminta, onko yhteisölliselle oppilashuollolle asetettu seurantamenetelmiä ja ovatko oppilashuollon kuraattori- ja psykologiresurssit säännösten mukaiset.

Johtopäätökset

Perusopetuksen yhteisöllinen oppilashuolto on pääosin oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaista, mutta oppilaiden oikeus saada oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja ei toteutunut lain määräajassa. Yhteisöllisen oppilashuollon suunnitelmallisuutta sekä yhteistyötä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen monialaisena yhteistyönä on lisätty. Oppilashuoltoa on seurattu lain mukaisesti omavalvonnalla. Huoltajien osallistuminen oppilashuoltoryhmän kokouksiin toteutui vain noin kolmanneksessa kouluista. Oppilaiden hyvinvoinnin koulukohtainen seuranta ei kattanut kaikkia kouluja.

Kaupungin oppilashuolto tarjoaa kuraattori- ja psykologipalveluita kaupungin ylläpitämien koulujen lisäksi myös yksityisten ja valtion ylläpitämille kouluille, mutta kuraattorien ja psykologien työmäärän jakautumisesta opetuksen eri ylläpitäjien kesken ei ollut saatavilla tietoa.

Lautakunta toteaa, että

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen oppilashuollon tulee

varmistaa, että oppilaat saavat psykologi- ja kuraattoripalveluja lain mukaisessa määräajassa.

varmistaa, että koulut kutsuvat huoltajat mukaan koulun yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokoukseen vähintään kerran lukukaudessa.

varmistaa, että koulut seuraavat säännöllisesti oppilaiden hyvinvointia yhtenäisellä ja vertailukelpoisella tavalla.

seurata kuraattori- ja psykologimitoituksen toteutumista dokumentoidusti.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.