Kiireettömään hoitoon pääsy terveysasemilla

Lääkäri potilastyössä

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, onko Helsingin kaikkien terveysasemien kiireettömän hoidon palveluiden saatavuus laissa säädetyn ja kaupungin omien linjausten mukaisella tasolla. Arvioinnissa selvitettiin, onko yhteys hoitopaikkaan saatu ja hoidon tarve arvioitu lain sekä kaupungin tavoitteiden ja linjausten mukaisesti, ja onko kiireetön hoito saatu lain sekä kaupungin tavoitteiden ja linjausten mukaisesti ja yhdenvertaisella tavalla.

Johtopäätökset

Helsingin terveysasemilla kiireetön hoito toteutuu yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta lain mukaisessa määräajassa, mutta ei kaupungin omien linjausten mukaisella tasolla eikä yhdenvertaisella tavalla eri alueilla. Yksittäisiä 90 vuorokauden odotusajan ylityksiä esiintyy vuosittain ja suurin osa niistä on idän alueen terveysasemilla. Toteutuneiden käyntien odotusajoissa on erittäin suuria eroja terveysasemien välillä. Tärkein syy siihen, että kiireettömään hoitoon pääsy terveysasemilla ei toteudu eri alueilla yhdenvertaisesti eikä kaupungin tavoitteiden mukaisesti, on lääkärivaje. Tärkeimmät lääkärien pysyvyyteen ja saatavuuteen vaikuttavat tekijät ovat työkuorma, kouluttautumismahdollisuudet ja kilpailukykyinen palkka Helsingin lähikuntien kanssa.

Lautakunta toteaa, että

sosiaali- ja terveystoimialan tulee

◼ varmistaa, että kiireettömään hoitoon pääsy toteutuu kaikilla terveysasemilla terveydenhuoltolain mukaisesti.

kehittää terveysasemien lääkärien työoloja siten, että työkuorma koetaan kohtuulliseksi kaikilla terveysasemilla.

kehittää edelleen lääkärien rekrytointia ja pysyvyyttä terveysasemilla.

järjestää terveysasemilla lääkäreille riittävät kouluttautumismahdollisuudet.

kehittää kiireettömään hoitoon pääsyn tilastointia, jotta terveysasemien erot ja haasteet ovat tunnistettavissa.

sosiaali- ja terveystoimialan tulee yhdessä kaupunginkanslian kanssa

varmistaa, että Helsingin terveysasemien lääkärien palkat ovat kilpailukykyisiä.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.