Suositusten vaikuttavuuden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 1 minuutti

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, mitä vaikutuksia tar­kastuslautakunnan vuoden 2015 arviointikerto­muksessa esittämillä suosituksilla on ollut. Vaikutuksia arvioitiin selvittämällä, mihin suosi­tusten mukaisiin toimenpiteisiin toimialoilla on ryhdytty, ja mitä vaikutuksia toimenpiteillä on ollut. Vuoden 2015 arviointikertomuksessa käsiteltiin 21 arviointiaihetta ja esitettiin 53 suositusta.

Johtopäätökset

Tarkastuslautakunnan suositusten mukaisiin toi­menpiteisiin on lähes aina ryhdytty. Vuoden 2015 arviointikertomuksen suosituksista 92 prosenttia oli sellaisia, että toimialoilla oli ryhdytty joko osit­tain tai kokonaan suosituksen mukaisiin toimen­piteisiin. Toimenpiteiden vaikutuksia on vaikeampi osoittaa, varsinkin lyhyellä aikavälillä. Myönteisiä vaikutuksia oli arviointiajankohtana havaittavissa 36 prosentissa suosituksista. Useissa arviointiaiheissa suositukset toteutuivat erinomaisesti. Parhaiten toteutuivat suositukset aiheissa ”Innovaatiora­haston tuloksellisuus” ja ”Maahanmuuttajanuorten suomen kielen opetus ammatillisessa koulutuk­sessa, työkokeilussa ja palkkatukityössä”. Neljä suositusta ei toteutunut. Niistä kahden toteutumista organisaatiouudistus siirsi myöhemmäksi.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.