Kaupungin talouden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 1 minuutti

Arvioinnin tavoite

Arvioinnissa tarkasteltiin Helsingin kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden tilaa vuonna 2017 ja talouden kehitystä edellisistä vuosista. Lisäksi arvioitiin, ovatko kaupungin strategiaohjelmassa asetetut käyttömenojen kasvua rajoittava tavoite ja investointien rahoituspohjaan liittyvät tavoitteet toteutuneet.

Johtopäätökset

Menojen kasvu vuonna 2017 jäi matalaksi, 0,6 pro­senttiin. Kaupungin strategiaohjelman 2013−2016 tavoitetta, ”emokaupungin käyttömenojen reaalikasvu pidetään asukasmäärän kasvun mukaisena, vähennettynä vuotuisella yhden prosentin tuottavuuden parantamistavoitteella” ei kuitenkaan saavutettu. Tavoite olisi edellyttänyt menojen vähentymistä kahden prosentin verran.

Verotulot ovat kehittyneet hyvin. Sekä emokaupungin että konsernin vuosikate on ollut poistotasoon nähden yli kaksinkertainen. Investoinnit pystyttiin rahoittamaan tulorahoituksella. Korkeasta investointitasosta huolimatta emokaupungin lainakantaa pystyttiin alentamaan. Kaupungin talous on tilinpäätöksen 2017 mukaan vahvalla pohjalla. Meneillään ole­vaan sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä edus­kunnan päätöksiä ei ole vielä tehty. Toteutuessaan uudistuksen vaikutukset Helsingin kaupungin talou­teen ovat merkittävät.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.