Ostopalvelujen laatu ja sopimusten hallinta

Artikkelin kuvituskuva

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, vastasiko ostopalvelujen laatu tilaajan edellyttämää laatua valituissa palveluissa. Arvioinnin kohteena olivat vuonna 2014 sosiaali- ja terveystoimessa kilpailutetut lääkeannosjakelupalvelu ja palvelutalojen ruokapalvelut, vuonna 2016 kilpailutetut kotihoidon kauppapalvelu, kotiateriapalvelu ja ateria-automaattipalvelu sekä vuonna 2018 kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla kilpailutettu kouluruokailu.  Arvioinnissa tarkasteltiin myös kilpailuttamisen vaikutuksia.

Johtopäätökset

Ostopalvelujen laatu pääosin vastasi tilaajan edellyttämää laatua arvioinnin kohteena olleissa palveluissa. Jokaisesta arvioidusta palvelusta oli laadittu palvelukuvaus, jossa oli määritelty laadulle erilaisia kriteereitä. Ruokapalvelujen osalta laadun seuranta toimii monella tasolla, se on varsin säännöllistä ja se vaikuttaa toimivan hyvin. Muissa hankinnoissa havaittiin, että mikäli hankintaa varten ei nimetä työryhmää tai henkilöt vaihtuvat, voi seurata tilanne, jossa yhtenäistä vastuutahoa sopimuksen ja laadun seurannassa ei välttämättä tunnisteta.  Arvioinnin kohteena olevissa ruokapalvelujen kilpailutuksissa laatu on pysynyt hyvänä, vaikka kustannukset ovat laskeneet. Arvioinnin kohteena olleessa kauppapalvelussa sen sijaan oli alkuun suuria ongelmia. Vaikuttaa siltä, että yhteistyö potentiaalisten tuottajien kanssa ennen hankintailmoituksen tekemistä vähentää epäonnistumisen riskiä. Toimialoilla kustannukset ovat alentuneet kouluruokailun kilpailuttamisen johdosta, mutta kaupungin omaa kapasiteettia jää vajaakäytölle. Kaupungin oman ruokapalvelujen tuottajan Palvelukeskus Helsingin kohdalla merkittävin ratkaisu tulee olemaan se, miten keskuskeittiötoiminta tulevaisuudessa järjestetään.

Lautakunta toteaa, että

kaupunginkanslian tulee

  • valmistella kaupunginhallitukselle esitys Pal­velukeskus Helsinki -liikelaitoksen keskus­keittiön tulevaisuudesta.

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sekä so­siaali- ja terveystoimialan tulee kuntalaisille suunnattujen asiakaspalvelujen kilpailutuksissa

  • järjestää potentiaalisille tuottajille tarvittaes­sa mahdollisuus tutustua palveluun etukä­teen siten, että tuottajat kykenevät tekemään realistisen tarjouksen.

sosiaali- ja terveystoimialan tulee kuntalaisille suunnattujen asiakaspalvelujen kilpailutuksissa

  • varmistaa, että sopimuksen seuranta on jär­jestetty siten, että tilaaja, tuottaja ja asiakkaat tuntevat laadunvalvontaprosessin.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.