Oppisopimuskoulutukselle asetettujen tavoitteiden toteutuminen

  • My Helsinki materiaalipankki / Jussi Hellsten

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko kaupunki kehittänyt oppisopi­muskoulutusta strategiaoh­jelman 2013–2016 ja talousarvioissa 2016 ja 2017 esitetyn mukaisesti. Tavoitteena oli oppisopimusten määrän lisääminen, nuorten alle 20-vuotiaiden ja maahanmuuttajataustaisten oppisopimuksen kehittäminen ja oppisopimuksen ennakkojakson käyttö väylänä oppisopimuskoulutukseen.

Johtopäätökset

Arvioinnin perusteella op­pisopimuskoulutusta on pääosin kehitetty tavoit­teiden mukaisesti, mutta oppisopimuskoulutuksen määrä ei ole kasvanut tavoitellusti. Oppisopimuskoulutusta on kehitetty paremmin nuorille alle 20-vuotiaille sopivaksi koulutusmuo­doksi kuuden eri hankkeen avulla. Kehittä­mishankkeiden tuloksena todettiin, että keskeisiä keinoja parantaa oppisopimuskoulutusta ovat opiskelijoiden tuen, opinto-ohjaajan roolin, vertaistuen sekä ver­kostojen vahvistaminen ja edelleen kehittäminen. Lisäksi tarvitaan monenlaisia ennakkojaksoja. Oppisopimuksen ennakkojakso on ollut nuorille toimiva väylä tutkintoon johtavaan koulutukseen. Sen etuna on, että työharjoittelun aika­na työnantaja ja potentiaalinen oppisopimusopis­kelija voivat etukäteen tutustua toisiinsa ja opiskelija työelämään. Jos ennakkojaksolla on havaittu, että oppisopimusopiskelu ei sovi nuorelle, hänet on ohjattu muuhun ammatilliseen koulutukseen.

Maahanmuuttajataustaisten oppisopimusta on parannettu perustamalla Stadin osaamiskeskus. Lisäksi turvapaikan saaneita on autettu kohti oppisopimusta Mahtava-hankkeessa, jossa pa­rannettiin muun muassa työpaikkaohjausta.

Lautakunta toteaa, että: 

kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulee

  • vahvistaa oppisopimuksen tukipalveluja op­pisopimushankkeissa havaittujen hyvien käy­täntöjen mukaisesti.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Roskapostitarkistus