Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden syrjäytymisen ehkäiseminen

Artikkelin kuvituskuva

Tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko nuorten 18–24‑vuotiaiden toimeentulotuen saajien syrjäytymistä ehkäisty kaupungin strategiaohjelman tavoitteiden mukaisesti. Arviointi rajattiin koskemaan sosiaali- ja terveysviraston nuorten sosiaalityötä, jonka piiriin nuoret ohjautuvat pääsääntöisesti hakemalla toimeentulotukea. Nuorten sosiaalityötä täydensi vuosina 2011–2013 niin sanottu Voimalinja-hanke, jossa sosiaaliohjaajat tekivät nuorten parissa lähityötä.

Vuosien 2009–2012 strategiaohjelman mukaan nuorten syrjäytymistä tuli ehkäistä siten, että toimeentulotukea saavien nuorten määrä vähenee. Tavoitteeseen liittyvänä toimenpiteenä strategiassa oli tukea sosiaalityön ja työllisyydenhoidon keinoin 18–24‑vuotiaita toimeentulotuen asiakkaita koulutukseen ja työelämään. Vuosien 2013–2016 strategiaohjelmassa linjattiin, että sosiaalityöntekijä tapaa kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat henkilökohtaisesti. Arviointia varten tehtiin neljä haastattelua nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön yksikössä.

Johtopäätökset

Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden syrjäytymisen ehkäisemiseen on panostettu. Sosiaalityön mahdollisuuksia nuorten tukemisessa ei kuitenkaan ole voitu täysimääräisesti hyödyntää johtuen siitä, että toimeentulotukihakemusten käsittely vie entistä suuremman osan sosiaalityöntekijöiden työajasta. Haastattelujen perusteella vaikuttaa myös siltä, että kaikkien alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea hakevien tapaamiselle ei ole edellytyksiä.

Nuorten 18–24-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti ja tuen saanti on pitkittynyt, mutta määrän kasvu selittynee pääosin ulkoisista olosuhteista eli talouden taantumasta, ei kaupungin toimien tai niiden puuttumisen johdosta. Sähköisen asioinnin odotetaan vuodesta 2014 alkaen helpottavan toimeentulotukihakemusten käsittelyä.

Kaupungin Respa-toimintamalli auttaa niitä nuoria, jotka voivat ottaa vastaan työtä, koulutusta tai työvoimapoliittisia tukipalveluja kuten työkokeilu- tai tukityöpaikkoja ja nuorten pajapaikkoja. Sosiaali- ja terveysviraston omaan organisaatioon sijoittuva työvoiman palvelukeskus Duuri puolestaan pystyy auttamaan moniammatillisia tukitoimia tarvitsevia asiakkaita. Nykytilanteessa resursseja hukataan hallinnollisten siilojen vuoksi, kun asiakasohjaus nuorten sosiaalityöstä Duuriin ei toimi riittävän hyvin. Lisäksi yhteistyötä tulee parantaa siten, että nuorten sosiaalityön piirissä toimineen Voimalinjan hyviä kokemuksia lähityöstä hyödynnetään myös Respassa ja Duurissa.

Lautakunta toteaa, että
  • asiakasohjausta nuorten sosiaalityössä tulee parantaa, jotta sosiaali- ja terveysviraston sisällä työvoiman palvelukeskus Duurissa käytettävissä olevat resurssit tulevat täysimääräisesti hyödynnettyä.
  • sosiaali- ja terveysviraston tulee käyttää toimeentulotuen sähköisen asioinnin mahdollisesti mukanaan tuomat aikasäästöt nuorten sosiaalityön osalta siihen, että sosiaalityöntekijöiden työaikaa suunnataan aikaisempaa enemmän nuorten tapaamisiin.
  • sosiaali- ja terveysviraston tulee seurata asiakastapaamisiin käytettävän työajan kehitystä nuorten sosiaalityössä.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.