Suositusten vaikuttavuuden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymyksinä oli, mihin tarkastuslautakunnan vuoden 2014 arviointikertomuksessa esittämien suositusten mukaisiin toimenpiteisiin keskushallinto sekä hallintokunnat ovat ryhtyneet, ja mitä vaikutuksia suosituksen mukaisilla toimenpiteillä on ollut. Vuoden 2014 arviointikertomuksessa käsiteltiin 17 arviointiaihetta ja esitettiin 57 suositusta. Arviointi toteutettiin arviointikertomuksesta annettujen lausuntojen, kaupunginhallituksen joulukuussa 2015 antaman selvityksen ja hallintokunnille suunnatun kyselyn pohjalta.

Johtopäätökset

Arvioinnin perusteella hallintokunnat ovat aikaisempaa paremmin toteuttaneet tarkastuslautakunnan antamia suosituksia. Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 arviointikertomuksessa esittämien suositusten mukaisiin toimenpiteisiin on lähes poikkeuksetta ryhdytty, ja havaittavissa olevat toimenpiteiden vaikutukset ovat olleet myönteisiä. Suositusten mukaisiin toimenpiteisiin ryhtyminen toteutui aiempia vuosia paremmin. Myös vaikutukset ovat olleet myönteisempiä kuin kahtena edellisenä vuotena. Tulokset tukevat johtopäätöstä, että lautakunnan esittämät suositukset ovat olleet olennaisia, vaikka vaikutuksia ei aina voida mitata lyhyellä aikavälillä.

Aiheittain tarkasteltuna suositusten mukaisiin toimenpiteisiin on ryhdytty parhaiten sähköisen asioinnin, varhaiskasvatuksen tuloksellisuuden sekä perusopetuksessa yleisen, tehostetun ja erityisen tuen järjestämisen sekä riittävyyden osalta. Esimerkiksi sähköisen asioinnin suositusten mukaisesti kaupunginkanslia on huolehtinut siitä, että kaikki sähköiset asiointipalvelut löytyvät yhdestä lähteestä, ja sähköinen asiointi on laajentunut sosiaali- ja terveyspalveluissa. Suositusten mukaisten toimenpiteiden vaikutuksista voidaan esittää esimerkkinä se, että varhaiseen puuttumiseen liittyvä monitoimijainen palvelutarpeen arviointi on nopeuttanut lapsen ja perheen tilanteen arviointia ja palveluihin pääsyä sekä lisännyt perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten yhdessä työskentelyä ja tiedonkulkua.  Ainoa arviointiaihe, jonka suositukset olivat toteutuneet heikosti, oli seudullisen omistajaohjauksen tavoitteiden toteutuminen HSL:ssä ja HSY:ssä. Näiden kuntayhtymien omistajaohjausta ei ole kehitetty siten kuin tarkastuslautakunta suosituksissaan esitti, vaan konsernijohto on katsonut käytössä olevien menettelyjen olevan riittäviä.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.