Yhteistyön toimivuus lastensuojelun ja lasten ja nuorten peruspalvelujen välillä

  • Helsingin aineistopankki / Stina Lahtinen

Tavoite
Tavoitteena oli arvioida lastensuojelulain ja uuden sosiaalihuoltolain edellyttämän sekä Helsingin kaupungin strategiaohjelman ja lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2013–2016 mukaista yhteistyön toimivuutta lastensuojelun ja lasten ja nuorten peruspalveluiden välillä.
Johtopäätökset
 Yhteistyö toimii lastensuojelun ja muun perinteisen sosiaalityön tyyppisten palvelujen välillä, mutta heikommin terveyspalvelujen kanssa. Lastensuojelun yhteistyö esimerkiksi neuvoloiden kanssa ei ole toimivaa eikä sitä myöskään koeta riittäväksi lasten tarpeisiin nähden. Lastensuojelulla ei ole riittävästi yhteistyötä myöskään päiväkotien kanssa lasten tarpeisiin nähden.
Erityisesti päiväkodeissa, neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa ei aina ole varmuutta tai ymmärrystä ottaa yhteyttä lastensuojeluun, vaikka tarvetta havaittaisiin. Lastensuojelun työ, sekä yhteydenotto tuen tarpeen arvioimiseksi että ilmoitusmenettely, tulisi selkeän ohjeistuksen avulla tehdä nykyistä tutummaksi peruspalveluille. Kaupungin tasolla voisi olla säännöllisesti lasten ja nuorten palveluissa toimiville työntekijöille koulutusta monialaisesta työotteesta, yhteistyöstä ja vastuusta helsinkiläisten lasten hyvinvoinnista ja suojelusta. Lastensuojelun kanssa tehtävälle asiakastyölle tulee luoda rakenteet ja varata työaikaa peruspalveluissa.
Lastensuojelulta voidaan edellyttää aktiivista, monialaisen yhteistyön käynnistämistä ja toteuttamista. Laatusuositusten mukaista ilmoitusmenettelyä, alkutapaamiseen kutsumista ja neuvotteluita tulisi selvästi lisätä ja tiedottamiseen liittyviä käytäntöjä yhtenäistää lastensuojelussa, sillä lainsäädäntö sallii tietojen vaihdon viranomaisten välillä tilanteissa, joissa se on lapsen edun mukaista. Pätevän henkilöstön saantiin tulisi vakavasti kiinnittää huomiota palkkatasoa parantamalla sekä työaikoja ja pätevöitymistä joustavoittamalla.

Lautakunta toteaa, että: 

sosiaali- ja terveysviraston, opetusviraston ja varhaiskasvatusviraston tulee

  • lisätä ohjeistusta ja tiedotusta erityisesti päiväkoteihin, neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon tietoisuuden lisäämiseksi lastensuojelun menettelytavoista sekä luoda yhteinen koulutuskokonaisuus monialaisesta työotteesta, yhteistyöstä ja vastuusta lasten hyvinvoinnissa ja suojelussa.

sosiaali- ja terveysviraston tulee

  • laatia lastensuojelun ja neuvoloiden työntekijöiden välille yhteinen toimintamalli, jonka avulla tiedonvaihtoa ja yhteistyötä voidaan lisätä.
  • ohjeistaa lastensuojelua sosiaalihuollon asiakkaan asemasta annetun lain 17 §:n perusteella lapsen edun mukaiseen yhteistyöhön viranomaisten kanssa ja kehittämään yhtenäisiä lastensuojelun laatusuosituksen mukaisia toimintakäytänteitä.
  • ryhtyä toimenpiteisiin pätevän henkilöstön saamiseksi ja henkilöstön pysyvyyden lisäämiseksi lastensuojelussa.

 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Roskapostitarkistus