Suositusten vaikuttavuuden arviointi

Artikkelin kuvituskuva

Tavoite

Tarkastuslautakunta on seurannut vuosittain arviointikertomuksessa esitettyjen suositusten vaikuttavuutta ja raportoinut havainnoistaan valtuustolle. Vuonna 2015 tavoitteena oli arvioida, mitä vaikutuksia tarkastuslautakunnan vuoden 2013 arviointikertomuksessa esittämillä suosituksilla on ollut.

Johtopäätökset

Suositusten mukaisiin toimenpiteisiin on ainakin osittain ryhdytty lähes kaikissa arviointiaiheissa. Niistä suosituksista, jotka eivät toteutuneet, osassa toimenpidettä yhä harkittiin ja osaa ei rahoitus- tai resurssisyistä voitu toteuttaa. Joukossa oli kuitenkin myös suosituksia, joissa tavoitteet ovat saattaneet muuttua, eikä toimenpiteitä sen vuoksi toteutettu.

Yhteenveto arvioinnin tuloksista toimenpiteisiin ryhtymisen osalta ja vertailu vuoden 2012 suosituksiin on esitetty alla.

Kuva poistettu.

Havaittavissa olevat toimenpiteiden vaikutukset ovat olleet myönteisiä, mutta suurempi osa toimenpiteistä on sellaisia, joiden vaikutukset eivät vielä olleet nähtävissä tai joiden vaikutuksia ei voida arvioida. Osa lautakunnan suosituksista on sellaisia, joiden vaikutukset ovat nähtävissä vasta pitkällä aikavälillä.

Arviointiaiheet, joissa suositukset olivat parhaiten johtaneet positiivisiin vaikutuksiin, olivat talouteen ja tilankäytön tehostamiseen liittyviä. Liikennesuunnittelussa on onnistuttu parantamaan joukkoliikenteen asemaa. Tiedottamisen myötä lähiliikuntapaikkojen on tutkittu lisänneen liikkuvien määrää. Työttömien määrän lisääntyessä kuntouttavan työtoiminnan lisääntyminen on parantanut vaikeasti työllistettävien asemaa. HYKS:n lastenpsykiatrian ja nuortenpsykiatrian sekä Helsingin lastensuojelun yhteistyö on kehittynyt. Nuorten ohjaaminen työvoiman palvelukeskus Duuriin, ja sen myötä Duurin resurssien hyödyntäminen, on parantunut.

Lautakunta toteaa, että
  • kaupunginhallituksen ja lauta- sekä johtokuntien tulee varmistua siitä, että hallintokunnat ryhtyvät toimenpiteisiin arviointikertomuksessa esitettyjen suositusten johdosta.

 

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.