Normaaliolojen häiriötilanteisiin varautuminen

Artikkelin kuvituskuva

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Tavoite

Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko kaupunki varautunut riittävästi toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen erilaisissa normaaliolojen häiriötilanteissa. Tämän johdosta tarkasteltiin, onko kaupunki määritellyt elintärkeät ja kriittiset toiminnot ja niihin kohdistuvat uhat, laatinut suunnitelmia ja ohjeita, järjestänyt aiheeseen liittyvää koulutusta ja harjoituksia, ohjeistanut häiriötilanteisiin liittyvän sisäisen ja ulkoisen viestinnän, varautunut sopimusteknisesti häiriötilanteisiin palvelutuottajien kanssa sekä hoitanut varautumisvelvoitteensa kustannustehokkaasti.

Johtopäätökset

Arvioinnin perusteella kaupunki on varautunut pääsääntöisesti riittävästi palvelutoimintojen jatkuvuuden turvaamiseen erilaisissa normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteissa. Varautumisen voidaan katsoa olevan lainsäädännön, ohjeiden ja sääntöjen mukaista. Lisäksi varautumissuunnitelmia parannetaan ja päivitetään järjestelmällisesti kaupunkikonsernissa vuoden 2016 aikana.

Kaupunginkanslia koordinoi jatkuvuussuunnittelua. Valmistuneet suunnitelmat toimitetaan kaupunginkansliaan tiedoksi, mutta suunnitelmien laatua ei erikseen arvioida. Huoltovarmuuskeskuksen portaalissa käytettävissä oleva kypsyysanalyysi-työkalu mahdollistaisi jatkuvuudenhallinnon tason arvioinnin ja sen käyttö edistäisi paremman kokonaiskuvan saamista kaupungin varautumisen tasosta.

Virastot ja liikelaitokset ovat varautuneet sopimusteknisin järjestelyin erilaisiin häiriötilanteisiin sopimustuottajiensa kanssa. Tietojärjestelmätoimittajien kanssa roolit ja vastuut on jaettu, mutta kaikkien palvelujen osalta niitä ei ole dokumentoitu kirjallisesti. ICT-toimintojen häiriötilanteisiin varautumisesta ei ole järjestetty harjoituksia. Sellainen olisi syytä järjestää, kuten kaupungin ohjeistus edellyttää.

Erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin varautumista voidaan pitää melko kustannustehokkaana, koska se tapahtuu kunnan normaalin palvelutoiminnan ohessa ilman erityisiä lisämäärärahoja. Puutteena voidaan pitää sitä, että käytettyjen resurssien panos-/hyötysuhdetta ei kuitenkaan arvioida eikä siihen ole mittaria tai työkalua.

Lautakunta toteaa, että

kaupunginkanslian tulee

  • ohjeistaa hallintokunnat laatimaan erilaisiin häiriötilanteisiin varautumisensa tasosta niin sanottu kypsyysanalyysi sekä arvioimaan varautumistoimintansa kustannustehokkuus.
  • yhdessä virastojen ja liikelaitosten kanssa järjestää harjoitus ICT-toimintojen häiriötilanteista.
  • ryhtyä toimenpiteisiin, jotta tietojärjestelmien ylläpidon roolit ja vastuut häiriötilanteissa dokumentoidaan kirjallisesti.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.