Maahanmuuttajanuorten suomen kielen opetus ammatillisessa koulutuksessa, työkokeilussa ja palkkatukityössä

Artikkelin kuvituskuva

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 2 minuuttia

Tavoite

Tarkastuslautakunta arvioi vuonna 2015, ovatko kaupungin strategiaohjelman mukaisesti laaditun Maahanmuutto ja monimuotoisuus Helsingissä 2013–2016 toimenpideohjelman toimenpiteet ja tavoitteet toteutuneet maahanmuuttajanuorten suomen kielen opetuksessa ammatillisessa koulutuksessa, työkokeilussa ja palkkatukityössä.

Johtopäätökset

Toimenpiteitä on arvioinnin perusteella pääosin toteutettu. Maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä ja suomen kielen opetusmenetelmien tarve on monipuolinen. Kielen koulutuksen tarve riippuu opiskelijan lähtötasosta ja tavoitteista.

Maahanmuuttajanuoret tarvitsevat räätälöityä ohjausta ja koulutuspolkuja. Avoin nuorten maahanmuuttajien koulutus on vakiinnutettu syksyllä 2015 ns. Valma-koulutuksena. Siinä voi suorittaa avoimina opintoina valmentavan koulutuksen sisältöjä tai osia ammatillisista perustutkinnoista. Koulutus on kielitietoinen, eli kaikessa opetuksessa huomioidaan suomen kielen taidon lisääminen.

Toiminnallista kielikoulutusta on lisätty sekä ammatillisessa koulutuksessa että työkokeilussa, mutta sille on yhä tarvetta. Toiminnallinen kielikoulutus on havaittu hyväksi menetelmäksi joustavuutensa vuoksi, sillä opetusryhmään ei näin ole ollut tarvetta jonottaa. Työpaikoille jalkautuvasta kielikoulutuksesta on myös hyviä kokemuksia. Kielikoulutuksen, työnteon ja tarvittaessa muidenkin palveluiden yhdistäminen on opiskelijoille motivoivaa ja johtaa parempiin tuloksiin kuin yksittäiset palvelut. Samanaikaisesti järjestetty kieli- ja ammattinen koulutus lyhentää opiskelun kestoa verrattuna peräkkäin ja erillisinä jaksoina järjestettyyn koulutukseen.

Maahanmuuttajien koulutuspolut ovat usein pitkiä. Nopeampaa valmistumista on voitu edistää erilaisilla toimenpiteillä, kuten henkilökohtaistamalla opintoja ja tarjoamalla erilaisia reittejä koulutukseen ja valmistumiseen. Ammattitutkintojen suoritusaikoja lyhentämällä on mahdollista pidentää työuria alkupäästä. Tutkintoon johtavaan koulutukseen pääsyä tulee tukea valmentavilla jaksoilla. Valmentavilla jaksoilla tulee olla riittävästi suomen kielen koulutusta tarjolla, että nuori saa valmiudet jatkaa tutkinto-opiskelijaksi. Arvioinnin perusteella maahanmuuttajien koulutukseen pääsyä, opiskelua ja valmistumista tulee tukea myös muilla keinoin.

Lautakunta toteaa, että

Opetusviraston Stadin ammattiopiston ja kaupunginkanslian elinkeino-osaston tulee

  • lisätä työpaikoille jalkautuvaa suomen kielen koulutusta.
  • lisätä toiminnallista suomen kielen koulutusta.

Opetusviraston Stadin ammattiopiston tulee

  • hyödyntää monipuolisesti keinoja lyhentää ammatillisten opintojen kestoa, kuten esimerkiksi opintojen henkilökohtaistamista.
  • kiirehtiä turvapaikkaa hakeneille oleskeluluvan saaneille nuorille suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamista osana koulutusklusteria.

 

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.